top of page
Writer's pictureElli

Vieraille, jotka eivät halua antaa rahaa ja pareille jotka eivät halua rahaa.

Useammat parit toivovat nykyään muistamisena ennemmin rahaa, kuin tavaroita. Tähän on muutamia selkeitä (ja järkiperäisiä) syitä. Syitä tälle voi olla muun muassa olemassa olevien asioiden ja tavaroiden riittävyys, toive päästä unelmien häämatkalle tai mahdollisesti toive saada kartutettua kassaa yhteistä asuntoa varten. Myös muita tärkeitä toiveita voi parilla olla, kuten Millan ja Tomaksen tapauksessa lapsettomuushoidot. Joskus kuitenkin vieraslistalta löytyy henkilöitä, jota eivät yksinkertaisesti halua antaa rahaa (näistä tapauksista tietysti voisi kirjoittaa ihan oman postauksensa, sillä lähtökohtaisesti tulisi kunnioittaa parin toivetta).


Lahjalista on hyvä tehdä sellaisissa tapauksissa, jossa vieraista löytyy henkilöitä jotka eivät halua antaa rahaa. Jos kotoa löytyy jo kippoja ja kuppoja, eikä niitä halua lisää, voi lahjalistaan laittaa sellaisia asioita joita ei ehkä itse raaski hankkia. Joskus taas yksinkertaisesti halutaan nimenomaan niitä lahjoja. Näissäkin tapauksissa vieraita helpottamaan kannattaa luoda lahjalista. Suurin osa meistä varmaan tykkää avata lahjoja, joten tässäkin tapauksessa lahjojen saaminen on mukava ajatus.


Osa lahjoista on hinnaltaan arvokkaita ja hyvä idea onkin hankkia lahja yhdessä jonkun toisen vieraan kanssa, mikäli lahjan hinta tuntuu liian kovalta. Jokaisen parin ajatukset tietysti poikkevat siitä, mikä on hemmottelua tai luksusta, mutta tästä voi poimia muutamia ideoita omaa lahjalistaa varten.


  • Ylellinen pussilakanasetti. Esimerkiksi egyptiläistä puuvillaa tai ihanat pellavaiset lakanat. Laadukkaista petivaatteista on iloa pitkäksi aikaa.

  • Laadukas keittiötarvike. Joku, mistä on ehkä haaveillut, mutta kuitenkin sellainen jota ei ehkä koeta välttämättömyydeksi. Tällainen voisi olla esimerkiksi termos Moccamaster, kalliimpi pata (esimerkiksi klassikko Iittalan Sarpaneva tai Le Creuset -pata) tai visuaalisesti upea vedenkeitin.

  • Laadukas ruoanlaittoväline. Melkein menisi samaan kategoriaan kuin yllä, mutta laitan nyt omanaan. Ruoanlaittajille mieluisa lahja olisi laadukas veitsenteroitin tai veitsiteline.

  • Elintarvikkeita. Tällä en nyt tarkoita, että täytyisi toivoa kananmunia ja leipää, vaan jotain laadukasta ja hemmottelevaa. Kahvin ystäville toiveena voisi olla laadukasta kahvia ja pressopannu, teen ystäville valikoima erilaisia teelaatuja ja niiden teko-ohjeet, herkuttelijoille luksuslakritsia ja tietenkään unohtamatta arvokasta samppanjaa jolla kilistää esimerkiksi hääpäivänä.

  • Liput esimerkiksi jalkapallomatsiin. Oletteko Fc Barcelona tai Real Madrid faneja? Sattuuko häämatkanne suuntautumaan espaanjaan juuri futiskauden aikana? Liput esimerkiksi El Clasicoon on huippuidea. Tiedän ainakin että meillä sulhanen olisi suorastaan riemuissaan tästä lahjasta.

  • Kylpytakit. Arvokkaat pellavaiset kylpytakit kestävät aikaa ja tuovat arkeen pientä luksusta. Jos olette saunojia, tämä on ihan loistava lahja. Kotimaisia ja laadukkaita kylpytakkeja saa mm Lapuan Kankureilta ja Jokipiin Pellavalta.

  • Ravintolalahjakortti. Suomesta löytyy niin paljon upeita ravintoloita joiden lahjakortit varmasti ilahduttavat. Lahjakortti ravintolaan tuo elämyksen, sekä luksusta.

  • Hotellilahjakortti. Hotellilahjakortin voi ostaa joko pakettiin tai pelkkään huoneeseen. Kesän vieraille vinkki, blogista löytyy tällä hetkellä alekoodi Clarionin Romance pakettiin. Alekoodin löydät tästä postauksesta.

  • Yllätyspäivä. Tätä on ehkä vaikea toiveena esittää, mutta jos joku vieras tätä lukee, nappaa tästä hyvä idea! Pyydä paria varaamaan koko päivä ja keksi sinne hauskaa tekemistä heille tai yhdessä. Esimerkiksi sisäsurffausta, road trip Kiikunlähteelle tai vaikka koskenlaskuun.

  • Lapsi- tai lemmikkivahti. Jos teillä on harvoin ihan kahdenkeskistä aikaa lasten vuoksi, tai ette useinkaan viitsi lähteä yöksi pois lemmikkien takia, pyytäkää häälahjana hoitajaa lapsille tai lemmikeille. Jos vielä olette sattuneet saamaan häälahjaksi yllämainitun hotellilahjakortin, voitte käyttää sen samalla.

  • Siivouslahjakortti. Joko ostettu tai tarjoudutaan itse. Ihanaahan se olisi kun joku tulisi pesemään ikkunat.

  • Elämyslahjakortti. Näitähän on sitten vaikka ja kuinka. Pari voi esittää suoran toiveen, joka sopii heidän harrastuksiinsa tai antaa vieraan yllättää ja hypätä tekemään jotain aivan uutta.

  • + 1 Hyväntekeväisyys. Tähän ehkä sellainenkin, joka ei halua antaa rahaa, suostuu antamaan rahaa. Valitkaa teille mieluisa kohde ja ohjatkaa häälahjat sinne.


Viimeisenä vinkkinä annettakoon myös: Häälahjat etukäteen. Pyytäkää lahjatoiveita kysyviä vieraita osallistumaan häiden kuluihin, kuten ostamalla kukat, osallistumalla valokuvaajan maksuun, tarjoutumalla tekemään herkkuja tai kakun tai muuta vastaava. Jos vierasporukastanne löytyy osaajia monelta alalta, pyytäkää rohkeasti heitä auttamaan häiden järjestelyssä (huom, älkää kuitenkaan pyytäkö ilmaiseksi töihin häihinne, se ei ole kohteliasta).



0 kommenttia

Comments


bottom of page