Kaupallinen yhteistyö *Venuu.fi. Postaus sisältää mainoslinkkejä.
Mainoslinkit merkitty *-merkillä
Häätilan etsiminen taitaa olla yksi aikaa vievimmistä asioista, jota häihin etsitään yhdessä. Tilan löytymiseen vaikuttaa niin monet tekijät paikan koosta, sijainnista sekä tyylistä riippuen. Meillä häiden järjestely alkoi kunnolla vasta juhlapaikan löydyttyä, sillä alueena me etsimme lähes koko suomesta.
Juhlatiloja etsimme hakusanoilla juhlatilat pääkaupunkiseutu, teolliset juhlatilat, juhlatilat Etelä-Suomi, modernit juhlatilat uusimaa, Tampere juhlatilat, juhlatila omat juomat, edulliset juhlatilat* sekä tyylikkäät juhlatilat. Näitä selatessa tuli vietettyä aika paljon aikaa ja tarjouspyyntöjä taisimme lähettää loppujen lopuksu varmaan kahdeksaan paikkaan. Haussa apuna toimi tietysti google ja juhlapaikkojen omat sivut, mutta valehtelematta myös Venuu.fi*. Venuu oli tuttu myös aiemmin, sillä sen avulla olimme etsineet juhlatilaa äidin 50v syntymäpäiville sekä kaveriporukan uudenvuoden juhliin. Venuulta löydät nykyään kätevästi myös cateringin!
Tässä kuitenkin juhlapaikat joihin me ihastuimme ihan hurjasti ja jotka olivat meillä kisassa mukana. Arvaatteko mihin juhlapaikkaan päädyimme? ps. esitettyjen juhlatilojen lisäksi, kannattaa venuusta etsiä myös polttaritiloja*. Tämän voi linkata vaikka kaasoille tai bestmaneille, jos mielii johonkin noista upeista paikoista.
Tenalji von Fersen*, Myllysali*, Pirunkirkon juhlasali* ja Ruutikellari* olivat kaikki meillä harkinnassa. Osa kuitenkin tippui koon vuoksi pois. Täällä myös omat juomat ok! Suomenlinna on suosittu syystä, sillä sijainti, koko ja hinta istuvat todella helposti monien kriteereihin.
Kaunis, merellinen, moderni, elegantti! Tässä on melkein koko paketti. Kulosaaren Casino sijaitsee lähellä Helsinkiä ja sen isot ikkunat merelle päin tuovat ihan oman sykähdyksen juhlaan. Lisää merellisiä juhlatiloja täällä!*
3. Soutupaviljonki*
Merellinen, edullinen ja vaalea sisustus tekeät tästä todella ihanan tilan. Sen voi somistaa lähes haluammallaan tavalla, läheltä lötyy upeita paikkoja missä kuvata ja se on helposti saavutettavissa. Soutupaviljonkiin saa myös viedä omat juomat! Lisää merellisiä juhlatiloja täällä!*
4. Wonderland*
Urbaanit city-häät täällä! Mhtavalla sijainnilla ja hyvää modernia italialaista. Täällä kehtaa bailata. Wonderland on myös erittäin muuntautumiskykyinen ja se on mahdollista vuokrata pienempiin tai isompiin tilaisuuksiin.
5. MÄNTSÄLÄ / Hirvihaaran kartano / Lasipaviljonki*
Näyttävä ja elegantti paikka. Tyylikkäät ja näyttävät juhlat, mutta silti modernit. Lasiset seinät tuovat tilaan teollista fiilistä. Tämä tila ei juurikaan kaipaa koristeita!
6. VANTAAN JUHLATILA / Wanha Bäckby*
Erittäin klassinen, mutta silti mahdollista saada modernit häät. Wanha Bäckby oli pitkään suosikkini, itseasiassa jo kauan ennen kuin olimme edes kihloissa. Tämä suuri plussa. Tilaan voi tuoda myös omat juomat. Muita juhlatiloja vantaalla täällä!*
7. FISKARS / Fiskarsin Musta Sali*
Korkea ja näyttävä tila, muuntautumiskykyinen ja vähän rouhea tila. Tänne sopii isotmmat tai pienemmät häät ja mikä parasta, tänne on mahdollisuus saada pyöreät pöydät! Tilan mustakarmilliset ikkunat tuovat ihan oman säväyksensä juhliin. Samoin kuin Fiskarsin muissa tiloissa, myös täällä on lähellä paljon parkkitilaa sekä majoitusvaihtoehtoja. Omat juomat ok.
8. TAMPEREEN JUHLATILA / Pyynikin panimo*
Super trendikäs juhlatila, joka ei kaipaa koristeluja juuri yhtään. Historiallinen Vanha Pyynikin Panimo kauniilla jugend-kadulla Pyynikillä, lähellä Tampereen keskustaa. Trendikäs, loft-tyylinen juhlatila mahtavan suurien kuparipannujen keskellä. Hääpaikkoja Tampereella!*
9. TURUN JUHLATILA / Manillan vanha viinatehdas*
Upea upea upea tila Turussa, joka luo modernit ja teolliset puitteet hääjuhlalle. Täältä otettuja hääkuvia katselin pitkään ja ihastuin paikkaan enemmän ja enemmän. Turku on myös kohtalaisen helposti saavutettavissa. Täälläkin omat juomat ok. Tilan erikoisuutena on lasinen parvi ja osin lasitettu lattia, jonka alla on näkyvissä remontin yhteydessä paljastuneita vanhoja kulttuurikerroksia. Täältä muuten löytää edullisia juhlatiloja Turusta.*
10. FISKARS / Fiskarsin ruukin Puimala*
Täällä järjestää tyylikkäät ja modernit kesähäät. Lato on muokattavissa todella moderniksi tai ihanan maalaisromanttiseksi, riippuen vain miten sen järjestää ja somistaa. Monipuolinen tila on myös sopiva isoillekkin häille ja läheltä löytyy hotelleja sekä parkkipaikkoja runsaasti vieraille.
Hae eri tiloja ja cateringejä Venuun sivuilta:
Σχόλια