top of page
Writer's pictureElli

Pohditko hääkuvaajan tarpeellisuutta? Lue tämä artikkeli! Haastattelussa Minna Kaitajärvi

Kaupallisessa yhteistyössä valokuvaaja Minna Kaitajärvi. Minna on hääkuvaaja Tampereelta ja kuvaa häitä ammatikseen ja on myös meidän häiden kuvaaja. Hänen tyylinsä on, kuten hän itse kuvailee, tunnelmallinen, elokuvamainen, hieman syksyinen, aito, välittävä, rehellinen. Meille musiikin, ruoan ja vieraiden lisäksi yksi tärkein asia häiden suunnittelussa oli kuvaajan valinta. Aiemmin olen kirjoittanut muun muassa DJ:n valinnasta sekä astioiden ja kattauksen merkityksestä.


Minulle hääkuvaajaan panostaminen oli selkeää alusta asti, mutta sulhanen ei ollut heti aivan vakuuttunut (ammattilais)kuvaajan tarpeellisuudesta. En voi kuitenkaan väittää, etteikö itsellänikin olisi ollut kysymyksiä aiheesta, joten tapani mukaan päätin ottaa selvää ja kysyä suoraan hääkuvaajaltamme Minna Kaitajärveltä.


Hääkuvaaja maksaa, mutta syystäkin

Hääkuvauksen hintaan vaikuttaa monta tekijää. Ammatikseen töitä tekevän, laadukkaan kuvaajan hinnat koko päivän dokumentaarisen osalta pyörivät n. 1500-2300+ euron suunnilla.

Minnalla paketin hintaan sisältyy kuvauspalaveri, kuvauspaikan etsintä ja kuvauksen suunnittelu, itse kuvaaminen päivänä sekä potretit. Sen lisäksi hinta sisältää editointitunnit (tähän kuluu kuvaajasta riippuen viimeistelyineen kokonainen työviikko), nettigallerian, printtejä, ALV:n (joka haukkaa jo 24%), valmiit editoidut kuvat ja koko päivän kuvauksessa myös häitä edeltävät pre wedding -kuvat. Kuvaajilla myös kaluston ylläpitäminen maksaa. Kun tällä lailla lähtee miettimään, mistä hinta koostuu ja mitä kuvaajalle jää käteen, on hinta paljon ymmärrettävämpi. Täytyy myös muistaa, että yrittäjien korvaus ei ole "palkkatuloa", vaan siitä lähtee yleensä vähintään puolet pois.


''Kuvaan kahdella ammattirungolla, johon minulla on 4 kiinteää objektiivia. Kesäksi täydennän valikoimaa todennäköisesti vielä yhdellä. Sen lisäksi minulla on kameralaukku täynnä kaikenlaista "rekvisiittaa" ja esimerkiksi pari salamaa. Vakivarusteistoani on mm. erilaiset kristallit, joilla manipuloin välillä valoa''
Kuva: Minna Kaitajärvi

Ammattilainen saa parin rennoksi


Ammattilainen tunnistaa jo häiden rungon ja tietää, mitä odottaa ja mitä varten varautua. Hän osaa myös ohjata pareja potrettikuvaustilanteessa, mitä "kaverikuvaaja" ei välttämättä osaa. Ohjaus on tärkeä osa kuvausta, sillä sen avulla kuvista saa luonnollisempia ja asiakkaat rennoiksi. Ammattilainen osaa vastata ja reagoida hääparin kysymyksiin ja murheisiin ja saa heille turvallisen olon.


Kuva: Minna Kaitajärvi

Ammattilaisella on hyvät verkostot myös muihin kuvaajiin


Hääkuvaajilla on hyvät verkostot ja apua annetaan - pari ei jää ilman kuvaajaa. Saiarastumisten (tai muiden syiden vuoksi) on hyvä, että tuuraaja löytyy helposti.

Minnalle - ja varmasti monille muillekin kuvaajille - hääpäivä on prioriteetti, eikä sitä heppoisin syin peruta.


''Itse olen flunssaan sairastuessa mennyt buranat kourassa keikalle. Jos kuitenkin on kovin pahasti kipeä, niin tuuraaja löytyy varmasti.''

Lähtökohtaisesti kannattaa valita kuvaaja, jonka editointityyli miellyttää, sillä ammattikuvaajat ovat kehittäneet editointiaan kauan ja se on osa heidän brändiä. Toiveita saa tietysti esittää (!), mutta on kaikkien edun mukaista suurilta osin etsiä omaa silmää jo heti miellyttävä kuvaaja. Tästä huolimatta, ammattilainen tuntee myös kollegoidensa tyylit hyvin ja voi siten suositella myös paremmin sopivia kuvaajia.


Äänestä Hastag Häät -hääblogi vuoden hääblogiksi. Meneillään on myös vuoden hääyritys -äänestys, jossa ihana Minna on ehdolla <3

Ammattilaisella on kertynyt tietämystä hyvistä kuvauspaikoista, sekä osaa nähdä kauneutta myös siellä missä muut ehkä eivät


Kuvauspaikan mietintä on usein "häistä riippuvaista", mutta hyvin usein Minna itse ehdottaa paikkoja tai lähtee varta vasten niitä etsimään. Minna suunnittelee aina kuvaukset etukäteen, joten paikan tunteminen etukäteen on tärkeää - näin kuvaukset sujuvat jouhevasti ilman "öö-meininkiä". Joskus on mukava myös antaa tilaa improvisoinnille. Jos joku paikka on hääparille erityisen tärkeä, otetaan se tietysti huomioon.


''Joskus pariskunta osaa myös itse ehdottaa paikkaa, mutta haluan joka tapauksessa nähdä paikan aina mahdollisuuksien mukaan omin silmin, jotta osaan olla varautunut.''
Kuva: Minna Kaitajärvi

Ammattilainen on varautunut myös hääpäivän aikataulun tuomiin haasteisiin


- ja osaa myös etukäteen auttaa hääpäivän aikataulun laatimisessa (erityisesti potrettien suhteen). Ammattilaiselta saa myös aina vinkkejä siihen, koska kannataa mahdolliset ryhmäkuvat ottaa. Joskus etukäteen tehdystä suunnitelmasta huolimatta kuville jää aikaa 5 minuuttia - ja sen on riitettävä. Siinä ajassa pitää saada erinomaisia kuvia.


Minnan vinkki: Ammattilainen voi osata auttaa myös esimerkiksi bändin/cateringin/jne etsinnässä ja osaa jopa auttaa hääparia tarvittaessa häihiin liittyvissä järjestelykysymyksissä. :) Kun on palkannut ammattilaisen, voi olla turvallisin mielin. Kuvaaja hoitaa loput! 
Kuva: Minna Kaitajärvi

Käy antamassa äänesi Vuoden Hääblogille tai Vuoden Hääyritykselle


0 kommenttia

Comments


bottom of page