top of page
Writer's pictureElli

Häiden suunnittelu ja mistä aloittaa se. Haastattelussa Vuoden Hääbloggaaja 2019 Sarah Pidone.

Mon Rêve d'Amour -blogia kirjoittava Sarah Pidone aloitti hääsuunnittelun lähes kaksi vuotta ennen häitä. Ihmetteleviä, ja jopa vähätteleviä kommentteja, on kuitenkin tullut. Kuitenkin pääkaupunkiseudulla, jossa tilat, kuvaajat ja pitopalvelut ovat kuumaa kamaa, ei häiden pitkässä suunnitteluajassa ole mitään eriskummallista. Varsinkin jos mielii saada itselleen tietyt palveluntarjoajat. Sarah vinkkaa, että puolitoista vuotta on erinomainen aika keskimääräisesti varata häiden suunnitteluun, jos joku aikamääre nyt pitää antaa.

''Sopiva aika suunnitella häitä on mielestäni hyvin tapauskohtaista: jotkut tekevät paremmin suunnitteluaan pienen paineen alla, jotkut taas haluavat enemmänkin aikaa miettimiseen ja suunnittelemiseen.''
Sarah Pidone, Vuoden hääbloggaaja 2019 Kuva: Niki Strbian

Sarahin mielestä tärkein ja ensimmäinen päätettävä asia on hääpaikka, kaiken muun ehtii kyllä sitten päättää ja varata. Tämä perustuu siihen, että parhaimmat viedään nopeasti käsistä. Hääparin tulee katsoa hääpaikka ja aika - haluaako mahdollisimman valmiin juhlatilan, vai kenties päästä laittamaan esimerkiksi seurantaloa kuntoon. Seuraavaksi hääparin täytyy jutella omista häätoiveistaan ja ajatuksistaan: mikä on tärkeää, mistä ei suostu tinkimään, mistä voi tinkiä ja mitä ei ehdottomasti halua. Myös budjetista on hyvä jutella ja muistaa se, että budjetti ei aina pysy vaan voi matkan varrella muuttua. Netti on pullollaan todella hyviä to do -listoja, joita kannattaa itselleen katsoa valmiiksi. Jos jokin asia on sellainen minkä voi tehdä heti, eikä vasta silloin kun se listalle on merkitty, kannattaa se tehdä pois alta.

''Hääsuunnittelijoita on Suomessa monia, joilta voi pyytää vaikka vain konsultaatioapua - pieni hinta sille, että ammattilainen katsoo asioita kanssasi: toimiiko tietty asia vaiko ei. ''

Missä Sarah sitten itse panostaa tai pihistää? Ehdottomasti ruoassa ja juomassa panostetaan - tila valittiin sen perusteella, että sinne voi tuoda omat ruoat ja juomat. Pihistystä ei näissä häissä kuitenkaan nähdä, sillä kumpikaan ei loppupeleissä halunnut pihistellä mistään. Tämä on kummallekin ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen liitto. Häämatkan suhteen tehtiin kompromissi ja se sijoittuukin Eurooppaan, mutta sekään ei tunnu pihistelyltä.

''Mielestäni teemaa tärkeämpi on tehdä juhlasta hääparin näköinen. Jotkut mieltää teeman määrittelevän koko juhlan luonteen, toisille taas teema tarkoittaa värejä.''
Sarah & Kerkko ovat menossa naimisiin kesällä 2019. Kuva Niki Strbian.

Alkuun Sarah ei ajatellut tarvitsevan hääsuunnittelijaa. Kuitenkin suunnitelmien edetessä, on hääsuunnittelijasta ollut vain hyötyä. Vaikkei hääsuunnittelu olekaan rakettitiedettä on kuitenkin tosiasia se, että siihen liittyy paljon liikkuvia osia. Hääsuunnittelijan käytön monet mieltää niin, että hääsuunnittelija hoitaa koko kokonaisuuden. Senhän ei kuitenkaan tarvitse olla niin - hääsuunnittelijaa voi pyytää auttamaan hahmottelemaan omia ajatuksia ja tekemään ajatuksista esimerkiksi somistussuunnitelman, jolla hääpari voi itse toteuttaa ajatuksensa tai vaikkapa tiettyjen palveluiden kilpailuttaminen. Hääsuunnittelijan palveluita voi siis käyttää niin pienessä kuin isommassakin mittakaavassa - sen ei tarvitse aina olla ison kokonaisuuden vastuuttamista.

''Saimme ensin somistussuunnitelman ja sen jälkeen lähdimme miettimään jos suunnittelija voisi kuitenkin olla mukana isommin. Meidän tapauksessa myös juhlatilan vuokrausaika ratkaisi, sillä tilan saa samana aamuna käyttöön klo 10 ja se täytyy seuraavana aamuyönä klo 02 mennessä olla siivottuna - hääsuunnittelija hoitaa siis somistuksen lisäksi myös tilan laiton ja siivouksen, jottei meidän tai meidän hääseurueen tarvitse sitä tehdä. ''

Hääsuunnittelun tueksi ja itselleen päiväkirjatyylisesti Sarah alkoi pitämään hääblogia Mon Rêve D'Amour, mutta bloggaaminen veikin mennessään. Rakkaan harrastuksen lisäksi Sarah toivoo siitä kehkeytyvän uuden urapolun. Vuonna 2019 Sarah voitti Vuoden Hääblogi -palkinnon. Sarah suositteleekin bloggaamista aivan kaikille, sillä kokee sen olevan oiva tapa purkaa hääinnostusta. Jos julkinen bloggaaminen jännittää, voi blogi olla aluksi suojattuna ja näkyvissä vain itselle.

''Olen tutustunut blogini kautta upeisiin kanssamorsiamiin niin bloggaajista kuin Häät Facebook-ryhmän naisista, sekä mahtaviin alaansa rakastaviin yrittäjiin. Olen kokenut taipaleeni hyvin etuoikeutetuksi ja blogi on varmasti auttanut myös hääsuunnittelussamme! Suosittelen bloggaamista kyllä ihan kaikille! Sillä faktahan on se, ettei edes puolisoni jaksa välttämättä välittää siitä minkä väriset lautasliinat meille tulee ja ymmärrän häntä täysin heh!''
Kuva Love Me Do Winter Fair -messuilta. Kuva: Karri & Kati Wihersaari

Rakkauden täyteisen alan Sarah mieltää kannustavaksi ja rehelliseksi. Facebookin Häät ja hääkirppis ryhmissä voi aina kysyä mielipidettä. Bloggaamisen myötä Sarah on tutustunut myös henkilökohtaisella tasolla alan ammattilaisiin ja on saanut heiltä hurjasti vinkkejä ja apuja. Myös blogit ja lehdet ovat auttaneet suunnittelussa paljon. Sarah on saanut myös itse runsaasti kyselyitä blogissaan ja instagramissaan (@monrevedamour) ja päässyt näin auttamaan muita kanssamorsiamia.


Sarahin kolme tärkeintä häävinkkiä:

  • Ole tulevan puolisosi kanssa avoin ja puhukaa kaikista mieltä askarruttavista asioista. On ihan ok, ettei toinen osapuoli ole niinkään mukana touhussa - usein vain toinen innostuu ja toinen seuraa perässä.

  • Muista miksi menet naimisiin. Vaikka hääjuhlasta haluaa upean, sillä ei loppujen lopuksi ole merkitystä - muistuta itseäsi ja puolisoasi miksi rakastatte toisianne ja miksi menette naimisiin.

  • Aloita ajoissa tekeminen ja aikatauluta tekeminen järkevästi - netti on pullollaan erilaisia listoja ja aina voi kysyä esimerkiksi Facebookin hääryhmistä neuvoja, mikäli jokin askarruttaa.

''Tärkein neuvoni on hyvin cliché: Tee juhlastasi oman näköisesi. Nauti hääsuunnittelustasi ja muista miksi olet menossa naimisiin juuri tämän kyseisen henkilön kanssa.''
Upea Sarah Roihuvuoren kirsikkapuistossa. Kuva: Niki Strbian

0 kommenttia

Comentarios


bottom of page