Ekologisuus, eettisyys, hiilijalanjälki ja zero waste. Näistä voisi kirjoittaa aika paljonkin. Tässä postauksessa keskityn kuitenkin todella helppoihin tapoihin, joilla säästää luontoa häissä. Idean tähän postaukseen sain ihanalta Jenni Tuomiselta, joka kommentoi aikoinaan yhtä postaustani! Kiitos Jenni! Suurin osa näistä vinkeistä säästää myös rahaa, joten win-win. Listatut asiat on myös helppo toteuttaa, tinkimättä kuitenkaan laadusta tai häiden juhlavasta luonteesta. Suurimmat päästöt häissä syntyvät kuljetuksesta, majoituksesta, ulkomaisista kukista ja sormuksista.
Disclaimer: Olen tietoinen, että kestävin ratkaisu olisi olla kokonaan järjestämättä näitä kekkereitä. Postauksen tarkoitus ei myöskään ole neuvoa, miten järjestää jäljettömät häät, vaan antaa vinkkejä miten jokainen voi vaikuttaa, kuitenkaan tinkimittä juuri mistään.
1. Paikallinen kuvaaja
Palkkaamalla paikallisen kuvaajan, tulee minimoitua hänen käyttämänsä kilometrit. Kuvaajat saattavat ajaa tai jopa lentää hääkeikoille pitkiäkin matkoja, joten tämän huomioon ottaminen vähentää päästöjä. Paikallisen ammattilaisen löytäminen onnistuu esimerkiksi facebookin hääryhmistä tai hashtageillä etsiessä (kuten #hääkuvaajatampere, #hääkuvaajasatakunta jne.). Säästöä! Rahaa ei kulu kuvaajan matkakuluihin.
2. Steariinikynttilät tai vegaaninen soijakynttilä
Kruunukynttilät sisältävät usein parafiiniä, joka valmistetaan öljystä. Kynttilän sisältämän parafiinin vuoksi se ei ole ekologisin vaihtoehto ja saattaa sisältää myös myrkyllisiä jäämiä. Steariinikynttilät ovat vaihtoehtona ympäristöystävällisempi, mutta ne valmistetaan yleensä kalaöljystä tai talista. Vegaaneille hyvä vaihtoehto on siis soijasta valmistetut kynttilät. Muistutuksena kuitenkin se, että myös soijan valmistukseen kuluu hyvä siivu luonnonvaroja. Puhtaasti hiilijalanjälkeä ajatellen paras vaihtoehto on kierrätysmateriaaleista ja jämäkynttilöistä valmistetut kynttilät. Täältä löydät vertailua ekokynttilöistä.
3. Kierrätetystä materiaalista valmistetut sormukset.
Mikäli toiveissa on teettää itselleen kihla- ja/tai vihkisormus, kannattaa sitä varten valita kierrätysmateriaalia hyödyntävä kultaseppä. Monet muokkaavatkin suvussa kulkeneita koruja itselleen sopiviksi. Helsingissä mm. Kätkö valmistaa koruja kierrätysmateriaaleista sekä Reilun Kaupan kullasta ja ekohopeasta. Säästöä! Rahaa ei kulu uusiin materiaaleihin, jos sormukset valmistetaan jo olemassaolevista koruista.
4. Kilometrien minimointi
Kun juhlapaikka valitaan julkisten kulkuyhteyksien läheltä, saadaan helposti pienennettyä autoista syntyviä päästöjä. Vieraita voi myös kannustaa käyttämää julkista liikennettä, esimerkiksi kertomalla etukäteen hääpäivänä kulkevista junavuoroista. Vihkiminen juhlapaikalla vähentää myös siirtymisiä ja siten pienentää liikkumisestä syntyviä päästöjä.
5. Sesonkikasvikset
Kesällä mansikoita, syksyllä metsämarjoja ja sieniä, talvella juureksia ja keväällä parsaa sekä raparperia. Sesonkikalenteri apuna voi säästää hiilijalanjäljessä valtavasti. Etenkin kasvihuoneessa kasvatettujen kurkkujen, tomaattien sekä lehtisalaatin päästöt ovat talvella huomattavat. Säästöä! Sesonkikasvikset ovat edullisempia, sillä ne ovat helposti saatavilla ja niitä on paljon.
6. Paikalliset sesonkikukat. Sesonkikukkien suosiminen vähentää päästöjä. Suosi siis kotimaisia ja sesongissa olevia kukkia. Toki pienikin teko on aina parempi kuin ei mitään, joten 50-50 toimii myös. Kukissa paikallisuuden suosiminen kannattaa myös, sillä niitä ei tarvitse lähetellä, hakea tai kuljettaa pitkiä matkoja. Säästöä! Kuten kasviksissa, myös sesonkikukat ovat edullisempia.
7. Valitse juhlien ajankohdaksi loppukevät tai alkusyksy.
Kun valitaan juhlien ajankohdaksi alkusyksy tai loppukevät, on mahdollisuus säästää ilmastoa monin tavoin. Juhlatilaa ei tarvitse lämmittää niin paljon kuin talvella, eikä jäähdyttää niin paljon kuin keskikesällä. Myös valaistuksen osaltä säästyy sähköä, kun valoa vielä piisaa kohtalaisen pitkälle iltaan. Ruokaa on saatavilla helposti, läheltä sekä sesongin mukaan ja kukkia kasvaa keväällä jo hyvin luonnossakin. Syksyllä saatavilla ovat värikkäät lehdet ja auringonkukat. Säästöä! Ei tarvitse sijoittaa rahaa isoon määrään kynttiöitä ja niiden pidikkeisiin,
8. Riista ja kotimainen kala + hävikin minimoiminen
Riista sekä kotimainen kala ovat vähäpäästöisimpiä versioita lihasta, jota on. Tätä suosimalla saa aterian hiilijalanjälkeä laskettua tehokkaasti. Ruokahävikkiä voi myös vähentää muutamalla jutulla: pyytämällä pitopalvelua pakkaamaan ylijääneet ruoat mukaan juhlien jälkeen (huomioiden tienkin kylmäketju) ja pitämällä mahdollisimman vähän ruokaa esillä, täyttämällä astioita useammin. Ruokahävikkiin voi myös vaikuttaa jo ennen juhlaa luomalla vähemmän valikoimaa sisältävän menun. Eli vähän valikoimaa, mutta jokainen ruokalaji toistaan maukkaampi. Säästöä! Rahaa ei välttämättä mene erilliseen iltapalaan.
Extrat:
Mikäli haluaa olla hieman extra ja viedä ekologisuuden häissään pidemmälle, voi tehdä mm näitä asioita
Paperituotteiden minimointi. Jätä pois henkilökohtaiset menu- tai ohjelmalaput, kutsu vieraat hääsivuston kautta ja lähetä kiitokset sähköpostilla.
Kasvata kukat itse tai kerää luonnonkukkia: Kasvattamalla itse hääkukat säästää jo paljon, kunhan muistaa valita suomen olosuhteissa lähes vaivattomasti kasvavia kukkia. Voit myös kerätä kaikki kukat luonnosta. Pääkaupunkiseudulla kukkia voi kerätä esimerkiksi Haltialan pelloilta.
Mahdollisimman vähän koristeita ja ei vieraslahjoja. Luonnonkukkia ja kynttilöitä, siinä kaikki! Vieraat eivät välttämättä tarvitse lahjaa.
Oletteko te ottaneet vastaavia asioita huomioon häidenne suunnittelussa?
Lähteet: The Wedding Secret, Carbon Fund, Vihreä lanka, Stanford Magazine
Comments